4.8.2021
Veneilyn suosio on ollut muutaman kesän ajan huimassa kasvussa ja se näkyy myös Joensuussa, jossa Jokikone aloitti Buster-veneiden jälleenmyyjänä 1.8.2021.
Joensuulainen Jokikone on yksi Suomen suurimmista vapaa-ajankonekaupoista. Jokikoneella on pitkä kokemus venemyynnistä ja oman alueen vesistöt sekä veneiden käyttötarpeet ovat tulleet tutuiksi vuosien varrella. Veneilyn suosio näkyy selvästi ja vuosien varrella on huomattu myös muutoksia tyypillisissä veneasiakkaissa.
”Veneiden asiakaskunta on selkeästi nuorentunut, eli puheet veneilyn ”ukkoutumisesta” voidaan jo unohtaa. Veneily näkyy entistä enemmän esimerkiksi sosiaalisessa mediassa ja sieltä kautta varmaan nämä 20–35 vuotiaat ovat pikku hiljaa innostuneet veneistä ja löytäneet nyt myös venekaupoille. Nuoret ostavat sekä hieman arvokkaampia ja isompia veneitä että myös järkeviä käyttöveneitä, joita on helppo siirrellä trailerilla auton perässä eri vesistöihin”, kertoo Marko Halonen Jokikoneelta.
”Kauppa on käynyt tänä vuonna todella hyvin, eikä meilläkään ole enää oikeastaan yhtään uutta 2021 malliston venettä myymättä”, Halonen lisää.
Buster-veneet soveltuvat erinomaisesti Pohjois-Karjalan vesistöihin ja Jokikoneessa ollaan innoissaan uusista edustuksista:
”Meillä on tosi hyvät tunnelmat lähteä myymään markkinajohtajamerkkiä. Busterhan on alumiiniveneen käsite. Meillä on tähän mennessä ollut Bustereita vaihtoveneissä, ja toki tiedämme, miten suosittu se on. Uskon, että meidän osaamisella Buster ottaa vahvan jalansijan Pohjois-Karjalassa”, Halonen kertoo.
Jokikoneen liiketiloja päivitetään parhaillaan ja liikkeeseen on jo saatu 2022 venemalleja. Näyttelytilassa tulee olemaan kattava valikoima Buster-malleja. Uudistetun myymälän avajaisia vietetään elokuun puolen välin jälkeen.
”Myymälässä on nyt jo 2022 veneitä ja esille saadaan hyvä valikoima nimenomaan tälle alueelle soveltuvia malleja. Käytännössä myymälässä tulee olemaan esillä koko mallisto 6,5-metrisiin veneisiin asti. Mallistosta M ja L eri versiona ovat varmasti kysyttyjä, samoin XL. Nämä mallit tulevat olemaan eniten kysyttyjä ja soveltuvat tähän meidän alueen vesille. Myös pienemmille, alle 30 hv:n perämoottorille soveltuville alumiiniveneille löytyy varmasti ihan uutta asiakaskuntaa”, Halonen jatkaa.
Avajaisia vietetään heti, kun saadaan myymäläuudistus valmiiksi. Loppukesä ja syksy ovat hyvää aikaa tehdä venekaupat ensi kesälle, silloin pystytään vielä tarkkaan speksaamaan veneen varusteet. Lisäksi veneen toimituksen saa varmasti heti ensi kauden alkuun”, Halonen sanoo.
Jokikone on ns. Boat Package -dealer. Veneet toimitetaan Yamaha-perämoottoreilla ja jälleenmyyjä hoitaa Buster-veneiden myynnin ja huollon sekä myymiensä moottoreiden huollot.
Buster-veneitä valmistavalla Inhan Tehtaat Oy:llä ollaan tyytyväisiä uuteen jälleenmyyjävalintaan.
”On hienoa saada vahva osaaja myymään markkinajohtajatuotteita Joensuussa. Jokikoneella tunnetaan sekä meidän tuotteemme että alueiden asiakkaiden veneilytottumukset”, toteaa Inhan Tehtaat Oy:n myynti- ja markkinointijohtaja Artturi Niittynen.