Ajankohtaista: Anders Vahtola Kemiönsaaren Venekeskuksen ruoriin

21.5.2021

Anders Vahtola Kemiönsaaren Venekeskuksen ruoriin

Anders Vahtola, Kemiönsaaren Venekeskus ja Buster XL VMAX

Anders Vahtola aloitti Kemiönsaaren Venekeskuksen toimitusjohtajana keskellä kiireistä kevättä ja alkuaika onkin ollut melkoisen vauhdikas. 

Yllätyksenä kevään kiireet eivät Kemiönsaaren Venekeskuksenssa toki tulleet. Andersin tausta konekaupan parissa, viimeksi Turun Konekeskus Oy:n myyntijohtajana, on opettanut sesonkiluonteisen kaupan kausivaihtelua. Konekeskuksen kaupanteko oli hyvin pitkälle samantyyppistä kuin venekaupassakin, vaikka siellä kauppaa käytiin paljolti yritysten kanssa. 

”Investointeja tehdään molemmissa, oli se sitten yritykseen tai omaan vapaa-aikaan. Molemmilla aloilla yhteistä on myös teknologian lisääntyminen sekä vaihtokauppa. Rahoituksella ja leasing-kaupalla on molemmissa roolinsa ja ne helpottavat entistä enemmän hankintapäätösten tekoa myös yksityisten tekemissä kaupoissa.” 

Veneilygeenit ja saaristolaistausta

Veneilyn voi Andersilla sanoa olevan geeneissä: isän isoisä on rakentanut aikoinaan veneitä Haukiputaalla ja lapsuusaikaansa Anders on viettänyt Nauvossa. Nuoruuden kesät kuluivat Brännskärissä, jossa kesätöihin kuului kalastus, kalan savustus sekä savukalan myynti torilla. Torikauppaa Anders pitääkin hyvänä kouluna mihin tahansa myyntityöhön:

”Siinä pitää oikeasti tunnistaa asiakkaan tunnelmat; milloin halutaan jutella enemmän, milloin mennään suoraan kaupantekoon. Tämä pätee ihan kaikessa myynnissä.”

Buster-mallit esillä Kemiönsaaren Venekeskuksessa

Kiireinen koronakevät

Kevät on ollut todella kiireinen ihan normaaliin tapaan ja toki korona-aika on osaltaan vauhdittanut veneilybuumia. Anders uskoo ihmisten ajattelumaailman muuttuneen muutenkin: 

”Olen kyllä pohtinut jonkin verran, että paljonko tässä on koronan vaikutusta ja paljonko vaikuttaa ajatusmaailman ja asenteiden muutos. Korona aiheuttaa toki sen, ettei ulkomaille pääse, mutta tuntuu, että perheen kanssa vietetyn ajan ja kotoilun merkitys on itseisarvonakin muuttunut. Myös kestävä kehitys ja luontoarvot ovat ihmisille entistä tärkeämpiä. ”

Kauppa on käynyt todella hyvin ja siitä on hyvä fiilis. Kevät tuli tosi rytinällä ja luovutusruuhka on nyt pahimmillaan. Aurinkoinen keli houkuttaa saamaan veneet vesille vähän liiankin aikaisin. 

Monipuolinen venemallisto

Venekaupassa hyvä juttu on, että tuotteen jälleenmyyntiarvo säilyy – etenkin tunnetuilla merkeillä – ja hankintapäätös on helpompi tehdä, kun tietää, että veneestä halutessaan pääsee kyllä eroon ja usein saa omansa pois. Venekeskuksen mallistovalikoimaan Anders on tyytyväinen.

”Näitä on helppo myydä. Busterhan on suorastaan ilmiö: kysytty brändi, joka liikkuu käytettynä hyvin ja arvo säilyy. Sporttinen ja käytännöllinen, mutta kuitenkin tyylikäs, sillä voi hyvin hurauttaa illalliselle rantaravintolaan.” 

”Busterilta löytyy malli joka käyttöön. Ihmiset ovat myös sitoutuneita merkkiin: tiedän tapauksia, joissa samalla asiakkaalla on useampi Buster: ensin on hankittu isompi, esimerkiksi XXL, koko perheen käyttöön. Kun nuoriso sitten haluaa mennä itsekseen kalastamaan, niin hankitaan esimerkiksi XS siihen kaveriksi. Brändiin luotetaan ja siinä usein pysytään.”

Busterin mallistossa Andersin suosikkimalli on XL.

”Busterilla on kokonaisuutena hieno mallisto. Toki esimerkiksi Super Magnum on tosi hieno, mutta oma suosikkini on XL. Se on kuitenkin todellinen klassikko.”
 

Jaa